Töölönlahden ympäri

Rouva on houkutellut minut juoksemaan.

Eilenkin hölkättiin Töölönlahden ympäri, semmoisella menetelmällä että viisi minuuttia reipasta kävelyä ja viisi minuuttia hölkkää.

Juoksin siis, jumankauta, yhteensä viisitoista minuuttia eilen. Tai melkein viisitoista: viimeinen ylämäki hyydytti niin, että heitin kävelylle jo 1 1/2 minuuttia ennen määräaikaa.

Tämä kaikki tuntuu jotenkin merkitykselliseltä. Olen nimittäin ollut jo joitakin vuosia sitä mieltä, että juoksentelut on minun kohdallani juoksenneltu. Että hien pintaan ja sykkeen korkealle saa muilla menetelmillä paljon mielekkäämmin. Mutta olen pikku hiljaa alkanut ajatella toisin - entä jos juoksemisessa on sittenkin jokin ns. juttu?

Entä jos se muuttuukin miellyttäväksi toiminnaksi, jos kunto tästä vielä vähän kasvaa ja kaikkialle lakkaa jossain vaiheessa sattumasta?