Talvela ja Kekkonen

Ajauduin taannoin tuttavani E:n kanssa antoisaan keskusteluun Martti Talvelasta. Pitkään kuvioissa ollut E. muisteli muun muassa Talvelan roolityötä Boris Godunovina: kun jättibasso esitti tsaarin kuoleman ja vyöryi portaita alas, yleisö mykistyi joka kerta ja osa säikähti, että Talvela todella kuoli.

Tästä ja muista tarinoista kiinnostuneena ostin ja luin molemmat Talvelasta tehdyt kirjat: Seppo Heikinheimon Jättiläisen muotokuvan (1978) ja Pekka Hakon kirjan Unohtumaton Martti Talvela (2005).

Hyviä kirjoja molemmat. Heikinheimon kirja on kielellisesti lennokkaampi ja kannanotoiltaan terävämpi. Se on myös tehty lähempää kohdettaan - ja miksei olisi, kun vuonna 1978 Talvela (1935-1989) oli vielä mitä voimakkaimmin läsnä. Mutta ei huono ole Hakonkaan kirja, se on perusteellinen ja sujuva - eikä onneksi niin nöyrästi kohdettaan palvova kuin saman tekijän Jorma Hynnis -kirja.

Talvelan kaltaisia voimahahmoja tarvitaan kulttuuria edistämään. Eivät Savonlinnan oopperajuhlat kukoistaisi pelkin virkamiesvoimin, eikä Kansallisooppera olisi koskaan vieraillut Metropolitanissa ilman Talvelan pohjatyötä.

Monista Talevla-tarinoista jäi mieleen muun muassa tämä: Savonlinna oopperajuhlille haluttiin tuottaa Don Carlos, ja se tehtiinkin viimeisen päälle. Budjetti ei vaan tahtonut millään riittää. Niinpä Talvela hankkiutui Kekkosen puheille ja kertoi, että haluttaisiin tehdä hieno ooppera, mutta kun puuttuu 300 000 markkaa. Kekkonen soitti saman tien Jaakko Nummiselle ja sanoi että hoidapa asia. Jaakko hoiti.

Oi niitä aikoja!