Kulttuurikierros Savossa

Kirjoitan tätä Savonlinnassa. Oopperajuhlat ovat jo alkaneet sikäli, että taiteilijat ovat jo kaupungissa harjoittelemassa täyttä häkää. Torikahveille poiketessaan näkee tuttuja kerralla enemmän kuin Helsingissä ikinä.

Minulla on liput Ratsumieheen ja Aïdaan (joka lausutaan todellakin "aida", ei "aiida", niin kuin usein kuulee. Turandot puolestaan on todellakin "turandot", ei "turandoo". Se ei ole ranskaa. Ja jos olisi, nimi ääntyisikin sitten "tyrandoo".)

Mutta oopperoita kommentoin vasta ne nähtyäni, nyt voin kommentoida Mäntyharjun Merikanto-laulukilpailua ja Retrettiä.

Merikanto-kilpailu

Eräs ystäväni sanoi Merikanto-kisan jatkoilla, järvenrannan terassilla, että on ihme että kisat pidettiin nyt vasta toista kertaa. Konsepti - taattua hittimusaa keskellä kesää hienossa ympäristössä - on niin nerokas, että sen luulisi olleen olemassa aina. No, tästedes se on olemassa varmasti pitkään, sillä Merikanto vetää yleisöä, Taidekeskus Salmelan pomo Tuomas Hoikkala osaa hoitaa yhteiskuntasuhteita (Hesari ja UPM Kymmene pääsponsoreina) ja nuoret laulajat tyytyvät pieniin palkintoihin (voittajakolmikolle jaettiin yhteensä kymppitonni rahaa + taideteoksia.)

Itse kilpailu oli yllättävän tasokas ja jännittävä. Syvähenkinen tulkitsija Essi Luttinen voitti, rämäpäinen heittäytyjä Jussi Ziegler tuli toiseksi ja suuren, persoonallisella tavalla kylmän sopraanoäänen omaava Ilona Jokinen sai kolmannen palkinnon. Tenori Jussi Myllykselle olisin suonut palkinnon myös, hänellä on hieno lyyrinen ääni ja lahjoja myös tulkintapuolella. Laura Heinonen lauloi loistavasti, etenkin kun ottaa huomioon että hän synnytti vauvan viime vappuna. Näyttelevä baritoni Riku Pelo jätettiin finaalin ulkopuolelle, mikä oli minusta väärin; hän on mennyt huikeasti eteenpäin ja esitti hyvän, tasapainoisen ohjelman kauniisti soivalla äänellä.

Kilpailun jälkeen oli siis jatkot Taidekeskus Salmelan omistamassa Kesäheinä-ravintolassa. Tunnelma lässähti lupaavan alun jälkeen siihen, että telkkari pantiin päälle ja ääni täysille. TV1 näytti kisan jälkilähetyksenä, ja monille oli tärkeämpää töllätä televisiota kuin viettää oikeita jatkoja.

Retretti

Eilen käytin vanhempani Retretissä. Olin tällä kertaa vähän pettynyt: luolaston kineettiset valoteokset eivät olleet erityisen innostavia, ja Halosen Pekka osoittautui vähemmän mestarilliseksi maalariksi kuin olin odottanut. Jotenkin Halonen vertautui mielessäni Edelfeltiin ja hävisi vertailun kirkkaasti. Tämmöinen vertaaminen on tietenkin epäreilua: eletään eri aikakautta, tekniikat ja tavoitteet ovat toisenlaiset. Mutta silti.

Kiintoisinta Halosessa ovat talvimaalaukset. Mutta tämähän tiedetään ennestään, eli uutta elämystä ei ollut tarjolla. Jollain tapaa uudenlaista oli toki havaita se, että Halosen ranskalaiset esikuvat ovat kuvittelemaani selvemmin näkyvissä - impressionisteja ja symbolisteja on tullut selvästi tutkittua.

Viimeinen havainto Halosesta on hänen maalaustensa ihmisten vakavat ilmeet. Voi tätä suomalaisuutta! Oli maalauksen aiheena mikä tahansa ruokatunti tai iltahetki tai voittavan lottokupongin tarkastus, Halosen hahmot jurottavat omissa oloissaan, katseet alas luotuina, depression kourissa.