Poltin itseni

Istuin Mukkulan auringossa ja poltin käsivarteni. Kuuntelin, uskokaa tai älkää, Heli Laaksosta, joka puhui sympaattisia ja suorastaan viisaita. Kokouksen teemahan on "kirjoittaminen rakkauden tekona", ja Laaksonen puhui (lounaismurteella) itsensä rakastamisesta. Siis siitä, että ilman jonkin sortin narsismia kukaan tuskin julkaisisi mitään. Oikeaan osui, tietenkin. Myös jokainen blogi on jonkin sortin narsismin osoitus.

Alustuksista puheen oollen, parhaita ovat sellaiset, joissa puhuja ei yritä olla itseään viisaampi. Joskus kuulee tietenkin myös semmoista, että joku puhuu tosi viisaita ja on oikeastikin niin viisas; nyt tarkoitan Jaakko Hämeen-Anttilaa, joka on tällä hetkellä esillä kaikkialla, mutta ansaitseekin olla.

"Tiettyyn rajaan asti kirjallisuuden on oltava vaikeaa, pysäytettävä lukija miettimään lukemaansa ja sen kautta maailmaa, mutta äärimmilleen vietynä päädytään merkityksettömään narsismiin", lausui Jaakko H-A. (Mutta näin se menee - yhteydestään irrotettuna ja blogiin kirjoitettuna lausahdukset tuppaavat olemaan paljon latteampia kuin alustuksessa kuultuna. Tämmöistä on raportointi.)