Neljätoista vuotta sitten

Herkistyttiin eilen Wilfredin kanssa tv:n ääressä ja katseltiin videolta IPV:n ja Sotkamon välinen loppuottelu, joka pelattiin syyskuussa 1991.

Olin tietenkin paikalla Linnalassa, mutta en muistanut läheskään kaikkea. Muistin valtavan väkimäärän ja tihkuisan sateen sekä sen, että IPV voitti helposti; molemmat finaalipelit päättyivät juoksuin 10-1. Mutta sitä en muistanut, että Riku Kytösalmi löi kotiottelussa kaksi hienoa kunnaria ja Vesa Mikkola kolmannen; enkä sitä, kuinka ihmeen hyvin Petri Lankinen pelasi läpi ottelun; enkä sitä, kuinka erilaista oli hiekkakentällä verrattuna nykyisiin hiekkanurmiin. Silloin pallo pomppasi!

Tuli nostalginen olo. En kaipaa ainoastaan IPV:n menstysvuosia ja kovapintaisia kenttiä, vaan myös aikaa ennen jaksopesistä - yhdeksän vuoroparin vääntöjä, jolloin enemmänjuoksuja tehnyt voitti ottelun. Tämmöinen minusta(kin) on tullut, menneisyyttä kaipaava keski-ikäinen syrjäytynyt.