Kulttuuria ja urheilua

Liikkuva humanisti harrastaa

3.8.05

Pohjoisia dekkarikliseitä

Otava on löytänyt Ruåtsista uuden dekkaristitähden, Åsa Larssonin. Tuntuvat olevan löydöstään kovin innoissaan, ja mikäs on ollessa: ruotsista tulevaa jännityskirjallisuutta on tällä hetkellä tavattoman helppo myydä.

Larssonin ensimmäinen dekkari on nimeltään Aurinkomyrsky. Se alkaa siitä, että Kiirunassa toimivan uskonnollisen hurmosliikkeen julkkisjohtaja murhataan keskellä liikkeen omaa kirkkoa.

Romaani on oikein sujuvasti kirjoitettu, en epäile yhtään etteikö siitä tulisi yhtä syksyn myyntimenestyksistä.

Itse en kuitenkaan ole siitä erityisen innoissani, sillä tarina ja henkilöt pursuavat yllätyksettömiä itsestäänselvyyksiä.

Uskonnollisen hurmoksen ja lappilaisen maiseman liittyminen toisiinsa on tietenkin kliseiden klisee. Ja arvatkaapa, ovatko liikkeen johtomiehet ahneita ja irstaita pikku nilkkejä; kertyykö uskovaisilta kerätty mammona johtajien taskuun; onko pikkukaupungin asukkailla sitä synkemmät salaisuudet, mitä siistimmäksi ulkokuori on puunattu; onko päähenkilö entinen seurakunnan jäsen, joka palaa kotiseudulleen ja saa ylleen ankaran paheksunnan; liittyykö rikosten selvittelyyn julkisuushakuinen pomo, joka ottaa kunnian muiden kovasta työstä; onko tarinan lopussa kohtaus, jossa yksinäinen sankari melkein menettää henkensä rikollisten kynsissä mutta pelastuu viime hetkellä...

Ja niin edelleen. Sujuva kirja silti, suorastaan mukava lukea. Varma listahitti.