Kulttuuria ja urheilua

Liikkuva humanisti harrastaa

21.9.05

Päiväkoti ja markkinatalous

Nyky-yhteiskunta ja etenkin yhteiskunnassa vallalla oleva taloudellinen ajattelu on kovasti käsittelyn alla syksyn uusissa romaaneissa. Voi suorastaan sanoa, että vuosikymmenen vallalla ollut muistelubuumi on kääntymässä yhteiskunnallisuusbuumiksi.

Yksi tämän buumin uutuuksia on esikoiskrijailija Martti Linnan romaani Syysmarkkinat. Se sijoittuu päiväkotin, joka pyörii sponsorirahoilla ja valmentaa tulevia menestyjiä; aikeena on kenties listata päiväkotiketju jossain vaiheessa pörssiinkin.

Ainekset räväkkään satiiriin ovat siis olemassa, mutta Linna ei lähde sille tielle. Kerronta on maltillisen realistista, jopa arkista - ja samalla pelottavan todentuntuista: niskakarvat kohoavat pystyyn sen oivalluksen myötä, että tuossa tilanteessa aletaan pian olla ihan oikeasti. Pedagogia ja lasten hyvinvointi jää armotta kakkoseksi, kun päiväkoteja(kin) viritetään huimaan tuloskuntoon.

Linnan (hieno sukunimi kirjailijalle!) romaanissa talousajattelu on ujuttautunut myös päiväkodin opetussuunnitelmaan. Lapsille opetetaan kaupankäynnin sääntöjä ja voiton kartuttamista, ja pipareita leivotaan euron kuvat silmissä.