Kulttuuria ja urheilua

Liikkuva humanisti harrastaa

10.4.05

Tuijotin tulehen kauan

Urheilu- ja kulttuuripäivä: aamulla kävimme kuntosalilla (jossa soi radionova syytäen soopaa jossa juontaja painotti koko ajan yhdysSANOjen jälkiOSIa, yäk), ja illalla on ohjelmassa lied-konsertti. Mezzosopraano Anna Karvonen laulaa, pianistina on meidän Rouva. Ohjelmassa Tshaikovskia, Brahmsia, Wagneria ja Kuulaa.

Toivo Kuulan säveltämä Tuijotin tulehen kauan on muuten kaikkein parhaimpia suomalaisia yksinlauluja. Eino Leinon runo (kokoelmasta Hiihtäjän virsiä, 1900) on katkera tilitys, jossa hylätty mies muistelee entistä rakastettuaan. Kuulan sävellys tekee hienon kaaren haikeasta kaipuusta sykkivien onnentunteitten kautta pettymykseen ja murheeseen.

Tuijotin tulehen kauan,
liikuttelin liedenpuita,
Ajattelin armastani,
muistin mustakulmaistani.

Hiilet hehkui, kuvat kulki,
ajat armahat samosi,
liiteli suviset linnut,
keikkuivat kesäiset päivät, -
poski hehkui, suu hymysi,
silmät muita muistutteli.

Vierin maita, vierin soita,
vierin suuria saloja,
salossa savu sininen,
savun alla armas mökki,
mökissä ihana impi,
kultakangasta kutovi,
helmellistä helskyttävi.

Kelle kangas kultaloimi?
Häiksi metsän morsiolle.
Kelle neiti näätärinta?
Hiihtäjälle Hiiden korven.

Ei hyvä hylätyn kauan
liikutella lieden puita,
Vesi silmihin tulevi,
pää käsihin tuiskahtavi,
kurkussa korina käypi,
sylkytys sydänalassa.