Pinnallinen ja syvällinen kirja

En ollut tiennytkään, että on olemassa tällainen Tatu Tuohikorpi, kunnes luin hänestä kirjoitetun kirjan. Tuohikorpi toimi diplomaattina ja suomalaisen kulttuurin lähettiläänä mm. Australiassa, Hollannissa, Saksassa ja USA:ssa. Kirja kertoo, että mies on aivan ällistyttävä verkostoituja - tuttavapiirissä ovat kaikki suomalaisen kulttuurin keskeiset 60-80-luvun vaikuttajat Matti Talvelasta Tarmo Manniin ja Armi Ratiaan, ja semmoiset kansainväliset tyypit kuin Pavarotti ja Domingo ovat pörräilleet Tuohikorven kutsuilla.

Tuohikorpi oli verkostoineen avainasemassa, kun Suomen musiikkia ja kuvataidetta kansainvälistettiin menneinä vuosikymmeninä. Harmi vain, että Liisa Talvitien kirjoittama kirja jää aivan pintaan, se luettelee tavattuja ja ihmisiä ja syötyjä ruokia, eikä kerro mitään kulttuuriviennin todellisista haasteista ja vallankäytön rakenteista.

Tuon kepoisen välipalakirjan jälkeen olikin makuaistia hivelevää tarttua taas kunnon kaunokirjallisuuteen. Aloitin Markku Pääskysen uuden romaanin nimeltä Tämän maailman tärkeimmät asiat. Voi miten hyvin Pääskynen kirjoittaa! Tajunnanvirta kulkee, lauseet ovat täydellisiä. Vaikka tämä, miten eräs pappi tiivistää jatkosodan:

"Saapui kesä, tuli uusi sota ja loppui sekin. Mitään urhoollista ei tapahtunut, päinvastoin, Mannerheim käveli ankarana kotiinsa kuin keppi."

En ole vielä kirjan lopussa, mutta tämä nuoren miehen (rönsyilevä) muotokuva taitaa olla miehen paras. Hyviä ja omaperäisiä romaaneja ovat olleet edellisetkin, Etanat ja Elling.