Kulttuuria ja urheilua

Liikkuva humanisti harrastaa

25.3.05

Wagner-ilta tänään

Tehdään tässä lähtöä katsomaan Wagnerin Parsifalia Kansallisoopperaan. Mukavaa mennä, viimesyksyinen Ring-kokonaisuus oli vaikuttava ja viihdyttävä kokemus.

Yksi läheinen ystäväni kävi Parsifalissa alkuviikosta - se oli hänen ensimmäinen oopperansa. Melkoinen tapa aloittaa; Taikahuilu olisi kai tyypillisempi aloitus, tai Rigoletto. Mutta tämä veijaripa kertoi pitäneensä kokemuksesta niin paljon, että aikoo mennä oopperaan uudestaankin. Hauskaa. Olen aika ajoin kokenut olevani kaveripiirin yksinäinen kummajainen oopperainnostuksineni.

Minun ensimmäinen oopperakokemukseni ei ollut kovin tyypillinen aloitus sekään - näin joskus vuonna 1990 Einojuhani Rautavaaran Vincentin. Sittemmin on tullut käytyä aika tasaiseen tahtiin. Olen pitänyt etenkin Puccinista: Tosca ja Turandot ovat hienoja. La Bohèmestakin pidän kovasti, mutta sitä olen kuullut vain levyltä. Verdi on useimmiten Puccinia tylsempää, ja Rossinikin pitää esittää hyvin, jotta siitä voisi tosissaan nauttia. Mitä saksalaisiin tulee, Mozartilla on tietysti hyviä oopperoita (vaikka en olekaan koskaan oikeasti tajunnut, mistä Taikahuilussa on kysymys), ja Wagner on komeaa, jos näyttämöllä tapahtuu tarpeeksi.Toivottavasti tänä iltana tapahtuu.