Satiiria

Yksi minulle mieluisimpia kirjallisuuden tyylilajeja on satiiri. Niissä merkeissä aloitin tänään Ben Eltonin romaanin Eedenistä vikaan, joka on toimivan oloinen dystopia ympäristötuhojen leimaamasta lähitulevaisuudesta. Pääpahiksena häärii Muovi Tolstoy -niminen heppu, joka on hulluna markkinointiin ja omistaa melkein koko maailman. Hän muistelee lapsuuttaan näin:

"Muovi piti itseään onnekkaana, kun oli saanut olla nuori ja vaikutuksille altis juuri silloin, kun 1990-luvun suuri kolasota riehui televisioruuduissa ja ostoskeskuksissa. Hän seurasi lapsekkaan ihmetyksen vallassa, kun kaksi lähes identtistä , hiilihapotetusta vedestä valmistettua, kasvisuutteilla höystettyä juomaa antautui maailmanlaajuisiin orgioihin, aggressiiviseen tehomarkkinointiin, josta tuli miljardihanke. Myytiin nimeä, myytiin mielikuvaa, myytiin historiaa. Lopulta ihmiset alkoivat tosiaan unohtaa juoman, koska itsessään markkinoinnista oli tullut tuote. Nuori Muovi katseli lumoutuneena, miten Pepsi ja Coca-Cola markkinoivat omaa markkinointiaan. Se oli kaunista.

Vielä kauniimpaa olisi, Muovi-poika tuumi, jos molemmat yhtiöt olisivat samojen ihmisten omistuksessa.

Siitä tulisi totta vasta kaksituhatluvulla."

Tämmöisestä minä tykkään! Saa nähdä, miten tarina kehittyy. Paras tähän mennessä lukemani Eltonin romaani on Tappavan kuuluisa, joka sijoittuu tosi-tv:n maailmaan.

Telkkarista ja satiirista puheen ollen, aloin eilen katsella dvd:ltä 90-luvun mainiota BBC:n minisarjaa House of Cards. Se on juuri niin hyvin tehty ja terävä kuin muistin, ja päähenkilö Francis Urquhart on niin suurenmoisen kavala!