Kulttuuria ja urheilua

Liikkuva humanisti harrastaa

1.9.05

Pesiksessä tinnitys jäävistyy

Voi kauhistus, joko olen maininnut, että Superpesiksen karsintasarja on tuskallisen jännittävä. Onneksi, ihmeen kautta, IPV löysi eilen Vimpeliä vastaan itsensä ja väänsi upean, suurenmoisen, riemastuttavan voiton.

Kotiutuskisassa koettiin yksi imatralaisen pesäpallohistorian hienoimmista hetkistä, kun IPV tuli omalla vuorolaan sisään. Vimpeli oli saanut suhteellisen huonoilla lyönneillä kolme juoksua, mikä tuntui todella paljolta. Mutta IPV:n lyönnit aloittanut Toni Laakso löi kolmannellaan kunnarin Vimpelin kolmoskopparin takaa, ottelun äärimmäisen hyvin pelanneen Markus Salmenaution tontilta. Näin tilanne olikin jo ensimmäisen parin jälkeen 2-3, ja sitten IPV:n kaksi seuraavaa lyöjää Ranta ja Keskinen ottivat varmoilla välilyönneillä tarvittavat juoksut. Parhaita kotiuttajia Lehtolaa ja Kontista ei edes tarvittu.

No, IPV:n nousu mestarussarjaan ei ole vielä varma. Ensi sunnuntaina pitäisi vielä voittaa Jyväskylän Kiri, joka menetti eilen teoreettisetkin mahdollisuutensa, kun SMJ sai napatuksi Kiriltä yhden pisteen.

Melkoisen jännittäviä vaiheita koettiin eilen myös Superin välierissä, ja nyt tapahtuu sitten semmoinenkin ihme että Nurmon Jymy pelaa loppuottelussa. Ihan piristävää, että Sotkamo saatiin pitkästä aikaa ulos finaaleista. Idän ihmisenä toivon tietenkin Kiteelle kultaa.