Count Basie, aito asie

(Keski-ikäiset lukijat äkännevät otsikon mukailevan älykkäästi 15 vuoden takaista Radiomafian mainosta...)

Count Basie Orchestra vieraili eilen Helsingissä. Sitähän piti mennä kuulemaan, silläkin uhalla että illan sulkapallo jäi minulta pelaamatta. (W & G, miten meni?) On tuommoinen Amerikan meininki näillä pituusasteilla sen verran harvinaista.

Ja mikäs siinä, mukavahan osaavaa big bandia oli kuunnella. On pojilla sektiosoitto hallussa, ja orkesterin legendaarin komppiosasto oli maineensa veroinen. Etenkin rumpali oli mainio, soittamisen ilo ja eläväisyys yhdistyi tasapainoisesti show-meininkiin. Mies ilmeili ja elehti kuin sarjakuvahahmo, mutta soitti niin hyvin, että pelleily ei mennyt överiksi.

Saa nähdä, haukkuuko joku hourupäinen kriitikko tuon konsertin pölyiseksi museojatsiksi. Joillekin kun ei kelpaa mikään, mikä haiskahtaa traditionaaliselta. (Kumma juttu, että klassisella puolella Mozartit ja Bachit ovat arvossaan, ei siellä kukaan vinoile, että "johan nämä fuugat kuultiin 60-luvulla".)

Finlandia-talo oli täynnä väkeä, mikä on jotenkin lohdullista. On jazzilla sentään yleisöpohjaa, jonkun verran, kuitenkin.

Mutta F-talon kuuluisa akustiikka teki pahojaan myös tällaiselle musiikille. Tai sitten miksaaja ei osannut miksata big bandia. Diskantti kuului aivan liian kovaa ja puuroisesti, eikä solistien tekemisistä saanut kunnolla selvää.

Mutta ei se mitään, bändi soitti erinomaisen etevästi ja kyllä tuollaista selkeää big band -jazzia kuuntelee mielikseen yhden parituntisen tuolloin tällöin.