Juokseminen ja filosofia

Näkyy ilmestyneen semmoinen kirja kuin Juoksemisen filosofia, tekijä on Tapio Koski. Kiiltomadossa on kirjasta Jouni Tossavaisen arvostelu.

En ole lukenut kirjaa, joten olen erittäin pätevä pohtimaan, onko kyseessä humpuuki vai ei. Miten niin juoksemisen filosofia? Mitä filosofista on siinä, että rientää nopeasti paikasta toiseen ja hengästyy tämän rientämisen tähden?

Itse kävin tänään isäni kanssa lenkillä eteläkarjalaisessa maalaismaisemassa. Käveltiin reippaasti, otettiin aika ajoin juoksupyrähdys.

Havainto: juokseminen yhdistää. Kaksi salskeaa miestä juoksee rinta rinnan jopa usean minuutin pyrähdyksiä. Sen jälkeen tietää olleensa kovassa paikassa ja selvinneensä.

Toinen havainto:juostessa ajattelee eri tavalla kuin muulloin. On siinä jotain meditatiivista, askelten rytmi ja keuhkojen poltto toisaalta kaventaa ajatusmaailmaa, toisaalta tekee sen intensiivisemmäksi.

Kolmas havainto: juostessa tuntee olevansa ruumiillisempi kuin lähes milloinkaan muulloin. Oma kuolevaisuus, iän karttuminen, mahdollinen viehätysvoima ja sen rapistuminen, fyysinen suoriutuminen, elämän voitot ja tappiot - kaikki tämä tulee juostessa niin sanotusti lihaksi.