Muzakista
Tuli käytyä kylpylässä. Osallistuin myös erinäisiin hoitoihin. (Ei, kundit. En paljasta yksityiskohtia.)
Näitä mainittuja hoitamisia ryyditetään eräänlaisella musiikilla. Panevat soimaan kasetin, joka koostuu erilaisista "kansanmusiikeista", on vuoroin irlantilaista tinapilliä, itämaista kielisoitinta, länsimaista sähkökitaraa. Joukkoon on miksattu meren aaltoja ja lintujen lirkutusta.
Tuommoinen musiikki, jonka lienee tarkoitus edistä ihmisen rentoutumista, on läheistä sukua tavaratalojen muzakille. Se itse asiassa ON muzakia.
Siinä kai pelataan varman päälle, soitetaan semmoista joka ei ärsytä ketään eikä pane ketään ajattelemaan.
Itse kuitenkin rentoutuisin paremmin, jos taustalla soisi vaikka "Blue In Green" Miles Davisin levyltä Kind of Blue, tai vastaavanlaisia jazz-balladeja. Vaihtoehtona menisivät tosi hyvin Bachin biisit, melkein mikä tahansa Bach, kunhan sitä ei soiteta uruilla.
Mutta ketkä noita muzak-levyjä tekevät? Mihin he perustavat osaamisensa? Psykologiaan vai perstuntumaan?
laatinut Kulttuuria ja urheilua @ 11:05
2 Comments:
Yritänpä uudestaan: Olen Annin kanssa samaa mieltä. Ei helvetissä Bachia ja Davisia muzakiksi. Ainakin itse ymmärrän musiikin merkityksen ihan eri tavalla.
Tämänpäiväinen kokemus kuntosalilla kertoi ainakin sen, että kaamea rokinräime on saatanallista kuunneltavaa, kun ihminen yrittää ilahduttaa ruumistaan rasittamalla sitä. Soittivat Radio Cityä. Musiikkiakin pahempaa olivat juontajien hölinät, ja kaikkein pahimpia mainokset.
ainoan ilonaiheen tarjosi Dire Straitsin "Brothers in Arms", jota kuunnellen oli mukava vääntää selkäänsä eri asentoihin.
Olen yhä sitä mieltä, että hyvin valittu "hyvä" musiikki sopii myös taustamusiikiksi paremmin kuin tarkoitukseen varta vasten tehty persoonaton äänimatto. Mutta kaikkein pahinta on häiritsevä melumusiikki.
Lähetä kommentti
<< Home