Riuhtoen ja vääntäen

Kuntosalilla soi taas tänään Radio City, mutta joukossa pari hyvää 80-luvun biisiä: Van Halenin versio Pretty Womanista ja Whitesnaken Here I Go Again, joka — näin vuosikymmenien jälkeen kuultuna — tuntui pikemminkin rennolta rokilta kuin minkään lajin hevimetallilta.

Mutta musiikista ei kuulunut juuri mitään, sillä salilla riehui pieni mies, joka rehki hirvittävien painojen parissa. Hänen riuhtomisena oli tavattoman häiritsevää, suorastaan epäesteettistä.

Jotkut tuntuvat luulevan, että kuntosalitoiminnan tarkoitus on liikuttaa kaikin voimin mahdollisimman suuria painoja, tarvittaessa hirmuisilla heilautuksilla vauhtia ottaen. Mutta minä luulen, että kuntoilussa olisi pikemminkin syytä keskittyä siihen, että tekee liikkeet rauhallisesti ja oikein. Sen kokoisilla painoilla, että niitä pystyy liikuttamaan juuri sillä lihaksella jota on tarkoitus harjoittaa.

No, vahva kaveri tämä pikkumies oli joka tapauksessa. Yhtäkin vehjettä se heilutteli sadan kilon säädöillä. Kun minä menin laitteseen, pudotin vastuksen 45 kiloon. Yleenä vetelen sitä 40 kilolla, mutta miehinen itsetuntoni ei antanut periksi 60 prosentin pudotukselle, 55 sai riittää.